Koe valaistuminen työtilojen valaistuksessa

Tiedätkö sinä, onko työpisteesi valoteho riittävällä tasolla? Valaistus työtiloissa on tärkeässä osassa, kun arvioidaan työpisteen ergonomiaa ja toimivuutta. Suomessa on pitkä jakso vuodesta, jolloin luonnonvalo on vähäistä, ja monilla työt painottuvat juuri pimeään vuodenaikaan. Kesällä, kun valoa on eniten, pidetään mielellään pitkiä lomakausia. Oman hyvinvoinnin takia on tärkeää huolehtia työpisteen hyvästä valaistuksesta.

Virheellisesti saatetaan ajatella, että työvaloksi tietokoneen ääressä työskentelyyn riittävät loisteputket katossa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä loisteputkilla ja muilla erilaisilla kattovaloilla saavutetaan hyvä yleisvalaistus, mutta työpisteelle kattovalon teho ei riitä. Tietokoneen kanssa ja työpöydän ääressä työskentelevä tarvitsee pöydän yhteyteen laadukkaan lampun, joka valaisee sopivalla teholla ja valon suunta on ihanteellinen työskentelyyn nähden.

Oikein toteutettu valaistus työpisteellä auttaa näkemään selkeästi ja vähentää myös lihasjännityksiä, kun työasento muodostuu rennoksi, eikä työntekijän tarvitse pinnistellä nähdäkseen hyvin. Valaistuksella on myös muita tehtäviä työympäristössä. Valojen avulla voidaan parantaa vireyttä ja tehostaa työturvallisuutta.

Valon voimakkuus kannattaa varmistaa

Valaistuksen ergonomiaan vaikuttavat monet asiat. Tärkein asia on valon voimakkuus. Työpisteen valon määrää mitataan lukseissa. Luksi kuvaa valon voimakkuutta valaistavalla pinnalla. Mittauksen voi halutessaan suorittaa valaistusmittarilla. Ergonomisen työpisteen valaistus tulisi olla vähintään 400 luksia. Mitä kauempana lamppu on valaistavasta kohteesta, sitä heikompi on valaistusvoimakkuus. Tästä syystä työpisteen valaistus tulisi olla säädettävissä mahdollisimman lähelle, jotta valon määrä olisi tarpeeksi suuri.

Valon voimakkuuden lisäksi valojen säädettävyys ja valon suunta ovat tärkeitä asioita, joihin tulee myös kiinnittää huomiota. Kun valaisimen varsi ja itse valaisinosa on käännettävissä halutulla tavalla eri suuntiin ja eri korkeuksille, on työasennon muuntelu myös helpompaa. Valikoimissamme on työpistevalaisimia, jotka ovat monipuolisesti säädettävissä haluttuihin asentoihin.

Kylmälä on toimistojen ja työtilojen valaistuksen asiantuntija. Erilaiset valaisinvaihtoehdot ja valaisimien määrä voidaan pohtia yhdessä asiakkaan kanssa tuomaan työskentelyyn tehokkuutta ja työn iloa toimistolle. Tule tutustumaan myymäläämme, jossa on esillä laaja valikoima erilaisia työpistevalaisimia, tai pyydä maksutonta esittelyä.

131,66 € (alv. 0%)

102,32 € (alv. 0%)

Jesse Rasalahti
044 493 4954
jesse.rasalahti[at]kylmala.fi

23,95 € (alv. 0%)

Miten voimme auttaa sinua?

Osaavaa ja asiantuntevaa palvelua kaikkiin toimiston tarpeisiin.

Jesse Rasalahti
044 493 4954
jesse.rasalahti[at]kylmala.fi