ergonomiaratkaisut-logo-reverse-rgb.png
 
ergonomiaratkaisut-logo-full-colour-rgb.png

Vinkit ergonomiseen työskentelyyn

Pelkkä ergonomisten toimistokalusteiden ja välineiden hankkiminen ei riitä. Vaihtelu on erittäin tärkeää! Ohessa hieman inspiraatiota.

Istuminen

Sedere on latinaa ja tarkoittaa istumista. Sedentaarisuus merkitseekin valveilla tapahtuvaa liikkumattomuutta. Työtuoliperunoina ja näyttöpäätezombeina olemme omaksuneet uuden elämäntavan, jossa olemme suurimman osan päivästä valveilla mutta istumme ja makaamme liikkumisen sijaan.

Tottumusten muuttaminen voi olla vaikeaa. Jos olet tottunut tiettyyn työskentelyasentoon, esimerkiksi istumaan aina polvet ristissä, uuden tavan omaksuminen voi olla hankalaa. Kiinnostavissa ja keskittymistä vaativissa työtehtävissä on myös yleistä, että unohdutaan samaan asentoon pitkäksi aikaa. Pitkäaikainen istuminen päivittäin samassa asennossa voi kuormittaa kehoa merkittävästi. Vaihda asentoa useamman kerran tunnissa.

Stoo_triangle_moni.jpg

Vaihtelu

Työpisteen työvälineet ja huonekalut tarjoavat yleensä hyviä mahdollisuuksia vaihteluun arjessa, ja niitä kannattaakin hyödyntää. Päivän työtehtävät kannattaa suunnitella etukäteen niin, että näyttöpäätetyöskentely ja muut työtehtävät vaihtelevat. Myös tauot ovat tärkeitä. Työn rytmittämistä mietittäessä on otettava huomioon esimerkiksi näkö- ja havaintokyky sekä näyttöpäätetyöskentelyn vaativuus. On työnantajan vastuulla, että työ suunnitellaan riittävän vaihtelevaksi yhdessä työntekijöiden kanssa.

 
 
Ergonomian_tarkistuslista.JPG
 
 

Tuoli

  • Säädä istumakorkeus niin, että molemmat jalkapohjat ovat kiinni lattiassa ja käsivarret voivat levätä rentoina pöydällä.

  • Istu syvällä tuolissa, jotta tuoli tukee reisiä. Polvitaipeiden ja tuolin etureunan väliin tulee jäädä noin kämmenen levyinen tila.

  • Säädä selkänojan korkeus, syvyys ja kallistuskulma niin, että se tukee lantiota.

  • Käsinojat säädetään niin, että hartiat ja käsivarret voivat rentoutua. Varmista myös, että käsinojat eivät estä sinua istumasta lähellä pöytää.

  • Muista pitää kyynärpäät, polvet ja lonkat 90 asteen kulmassa. Tämä tukee ihanteellista työasentoa.

Pöytä

  • Pöytää pitää voida nostaa ja laskea, jotta voit työskennellä välillä seisten.

  • Vältä pöytiä, joissa on piilotettava taso näppäimistölle tai erilliset tasot näppäimistölle ja näytölle. Niissä ei nimittäin ole tilaa lepuuttaa käsivarsia ja käsiä.

  • Sijoita pöytä niin, että seinän tai hyllyn ja pöydän etureunan väliin jää vähintään 1,1 metriä tilaa.

  • Älä sijoita pöytää ikkunan ääreen vedon välttämiseksi. Sijoita pöytä mieluiten niin, että valo tulee sivulta.

  • Työskentele niin, että hartiat pysyvät alhaalla ja rentoina ja käsivarret lepäävät pöytätasolla 90 asteen kulmassa.

Näyttö

  • Näyttö tulee sijoittaa käsivarren mitan päähän kasvoistasi – noin 60–70 cm etäisyydelle.

  • Näytön yläreuna tulee silmien korkeudelle. Katsoessasi ruutua katsot siis hieman alaspäin.

  • Suuri näyttö edellyttää suurta pöytää. Jos näyttö on erittäin suurikokoinen, pöydän tulee olla syvempi ja leveämpi.

  • Jos käytössäsi on useampi näyttö, sijoita ne V-muodostelmaan niskan kuormituksen vähentämiseksi.

Näppäimistö

  • Käännä näppäimistön tukijalat sisään, jotta näppäimistö lepää suorana pöytää vasten – sitä parempi, mitä negatiivisempi kallistuskulma.

  • Jätä näppäimistön eteen hieman tilaa, jotta käsivarren alaosat voivat levätä pöydällä kirjoittaessasi.

  • Sijoita näppäimistö niin, että istut suoraan sen edessä. Näin työskentelet ergonomisella työalueella, mikä vähentää käsivarsien ja ranteiden kiertoa.

  • Vältä asentoa, jossa sormet ovat ilmassa, “valmiina” kirjoittamaan.

  • Käyttämällä näppäimistön pikanäppäinkomentoja voit vähentää hiiren käyttöä.

Hiiri

  • Sijoita hiiri lähelle vartaloasi, jotta sitä ei tarvitse kurotella. Näin kädet ja käsivarret pysyvät rennompina työskentelyn aikana.

  • Irrota ote hiirestä, kun et käytä sitä.

  • Kuormittavuus vähenee ja vaihtelu lisääntyy, kun käytät hiirtä vuorotellen vasemmalla ja oikealla kädellä.

  • Huolehdi hiiren toiminnasta – puhdista se säännöllisesti ja vaihda paristot.

  • Venyttele, taivuta ja ravistele käsiä ja käsivarsia silloin tällöin.

40 % ihmisistä istuu yli 11 tuntia päivässä.

40 % ihmisistä istuu yli 11 tuntia päivässä.

Miten voimme auttaa sinua?

Pyydä koekäyttö tai esittely.
Voit myös tilata suoraan verkkokaupasta!

 

Tarvikemyynti:
05 -7403131
myynti[at]kylmala.fi